Olen antanut koetella itseäni viime aikoina aika tavalla ja huomannut, että siitä on seurannut ainoastaan lisää epäonnea ja merkillisiä syyllisyydentunteita, jotka liittyvät enimmäkseen tekemiseen. Edellä mainittuun siinä mielessä, että kysymys on tosiaan erilaisten asioiden ns. suorittamisesta (esim. poliisihan suorittaa esim. kävelyä), kuten päivittäisistä askareista, siivoamisesta, tiskaamisesta, pyykinpesusta, ruuanlaitosta ja vastaavasta. Tosin siinä arkisten rutiinien kimpussa puuhaillessa tulee tietysti ajatelleeksi kaikenlaista ja viime aikoina olen huomannut, että haluaisin aika usein olla ihan muualla, kuin täällä vääntämässä tätä talouttaa sellaiseen uskoon kuin uskon hyvä olevan. Tunnen itseni onnettomaksi, mutta onko kysymys todella epäonnesta, vai ainoastaan elämänvalinnasta joka on osoittautunut kannaltani jokseenkin surkeaksi. Vihdoin, päivien, viikkojen ja vihdoin kuukausien kuluessa tulen siihen tulokseen, että turha tästä on muita syytellä, kysymys on omasta valinnastani joka taitaa olla aivan väärä. Kamppailen, mutta ihan tavallisten askareiden tekeminen tulee päivä päivältä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Kysymys ei siis ole todellisesta epäonnesta, vaikka tunnen itseni onnettomaksi, vaan onnettomaksi osoittautuneista valinnoista. 

Mutta mitä siis on todellinen epäonni. Koska tulin nuorena lukeneeksi Asterixia, muistan ettei tuossa iloisessa gallialaiskylässä useimmat pelänneet muuta, kuin että taivas putoaa heidän niskaansa. Tuo kuulostaa jo todelliselta epäonnelta, kuin ilmakehässä vain osittain palanut meteoriitin sirpale osuisi arvaamatta kävellessäsi ulkosalla. Vaikka tietysti tuossa esimerkissä on myös omaa valintaa sen verran, että olet päättänyt lähteä ulos kävelemään ja tällainen, todennäköisyydeltään vielä mitättömämpi kuin loton päävoitto osuus keskellä kirkasta päivää kohdallesi. Tähän vetäisi kuitenkin rajan; tämä tapaus olisi jo todellista epäonnea, vaikka siihen sisältyy hieman omaa valintaa, eli päätös lähteä ulkosalle.

Todellisen epäonnen ja omista valinnoista johtuvien onnettomuuksien raja näyttää olevan luonteeltaan kuin veteen piirretty viiva. Jopa sattumaan näyttää aina liittyvän jokin sitä ennen tehty oma valinta. Mutta jälkimmäisessä esimerkissä niin kutsuttu epäonni tuskin kääntyy missään vaiheessa muiden syyttelyksi. "Oli sinun/hänen/heidän syytään, että  lähdin juuri tuolloin ulkosalle ja meteoriitin sirpale osui päähäni. Tosin jotkut meistä - elleivät lähes kaikki - osaavat kääntää jäljempänä kuvatun epäonnisen sattuman tavalla tai toisella muiden syyksi, joskus suorastaan ympäristön ansioksi.

Tänään, onnettomana, mutta syyttömänä,

- haave