Tunne-elämää luonnehtii jatkuva epävakaus ja taipumus kokea niin oma itse kuin muutkin ihmiset vaihdellen joko kokonaan hyvinä tai kokonaan pahoina. Kun eheä minäkokemus puuttuu, vaivaa jatkuva sisäinen tyhjyyden tunne ja elämysmaailmaa hallitsee asiaankuulumaton voimakas viha, jonka syytä ei osata selittää."

Ei se oo tota kirjoittanu, se on lainattu jostain.

Niin, mut mua vituttaa lukea tällaista nyt, en saa edes nukuttua, vai että tällänen ihminen minä?

Annas mulle se lappu.

Jaakko lukee keskittyneesti ja Rane vaihtelee cd-soittimeen levyjä hermostuneena ja kävelee ympäri huonetta.

Etsä voi vihdoin päättää mitä kuunnellaan, mulle käy ihan mikä tahansa.

Emmä tiedä, alkaa jotenkin itkettää nää kaikki valinnat

Tää on lainauttu jostain psykiatrian oppaasta.

Nii, ei se oo mikään psykiatri tai lääkäri, hoituri vaan, mut se osaa ärsyttää mua nyt tälleen kun en enää käy siellä

Koska sä muutit sieltä pois?

Viime syksynä, no siitä on jo vuos, mut alettiin tapailla taas kesällä ja siitä tää diagnoosi nyt.

Mitä sä tästä välitätä, hävitä se, elä omaa elämääs, ota rauhallisesti.

Joo, rauhallisesti, mä otan joka päivä kolme rauhottavaa piltsua ja muut lääkkeet päälle. En pääse siitä irti. Ehkä mä en tosiaan tiedä kuka mä olen.

Päivä alkaa vaihtua pienessä huoneistossa iltapäivän hämäräksi. On marraskuu ja aurinko jossain pilvien takana laskee vähän ennen iltapäiväneljää. Rane kävelee ympäri olohuonetta, Jaakko istuu paperilappu kädessään ja katselee kaveriaan.

Pysähdy nyt!

Mä olen jo pysähtynyt, täysin pysähdyksissä, en ota enää viinaa enkä mitään, käyn terapiassa ja vedän näitä lääkkeitä. Ainut paikka missä saa ajatukset todella jonnekin toisaaalle on duuni, mut en mä sielläkään viihdy. Enkä löydä enää mistää mitään naista, oon niin vanhakin, kuka tällasen vanhan ukon kanssa haluais olla. Tai jos mä en halua olla kenenekään kanssa, muta tää yksinäisyys on jotenkin kammottavaa.

Maailma on täynnä tällaisia määritelmiä.
En saa edes mitään luettua, muutaman sivun ja sitten jotekin nukahda kesken kaiken ihmeellisiin painajaisiin. Ihan ku joku vainoais mua. Tai ei mikään joku, vaan tää nainen. Se lähettelee mulle vittumaisia tekstareita lähes päivittäin. Pitäis kuulemma keskustella ja mennä jonnekin perheterapiaan.

No, haluatsä sellasta?

En, mulla on tätä terapiaa muutenkin joka viikko, ei pysty keskittymään kahteen, hyvä jos yhteen, eli tällä hetkellä lähinnä itseen.Ja sitte tää kuulemma jatkuva suicidivaara. Mähän oon lähes eutyymi nyt. En suunnittele mitään tuhoavaa enää.

Mikä hiton eutyymi?

No sellanen joka on sen verran tasapainossa, että osaa ilmaista itseään selkeästi. Psykiatrien erikoislänvitsiä. Eikä mulla sitä paitsi mitään harhoja ole, niin kuin faijalla oli aikanaan.

Mitä siitä faijasta nyt, eiks se oo jo käsitelty.

Joo, se käsiteltiin kuuden vuoden analyysissa, mut se on tullut takaisin. Etenkin sen jälkeen kun mä korjautin sen kellon ja pistin ranteeseen. Se aiheutti kaikenlaista se kello ranteessa, mut nyt on paremmin kun heitin sen roskiin. Tuli muuten kalliiks se korjaaminen. Sillä oli se kaks viikkoa kädessä veden alla. Kalmahaju oli jo haihtunu, kun löysin sen tosta laatikosta. Joku kelloseppä duunas sitä toista viikkoa. Mua häiritsee kun mä nään tän maailman vittumaiseen tulevaisuuteen. Hyvää ei seuraa.

Joo, joo

No, joo, joo

Nii, joo

Mä rakensin sille ämmälle uuden keittiön, lattiat, katot, kaapistot, putkistot, sähköt ja kaikki, olin niin saatanan rakastunut ja ajattelin jotenkin että siitä tulee jotain uutta ja suurta. Käytin koiraa joka ilta ulkona. Siitä tuliki mun paras kaveri.

Nii, se koira.

Ja nyt tää diagnoosi tässä. Vittu.

Mitä se sun terapeuttis on sanonu?

Ei paljo mitään. Se ämmä yritti väkisin päästä sen puheille, mutta mä kielsin. Olis varmaan kertonut totuuden minusta. Tässä on jus tää differance.

Et viittis käyttää tollasia sanoja.

Jotain sen sattuman ja varsinaisen kontingenssin väliltä koko tää mun saatanan elämä. Menee, menee ja menee.

Musiikki soi hiljaa taustalla ja miehet istuvat olkkarissa pitkään puhumattomina. Katuvalot syttyvät ja kelmeä valo lankeaa pimeään huoneseen. Jossain liikennevalo vilkkuu keltaisella. Rane menee keittiöön ja Jaakko jää yksin hämärään huoneeseen.

Mä keitän sulle vähän kahvia, täältä häiriön ytimestä.