Joskus, varsinkin lauantai-iltaisin sitä odottelee soittoa tai muuta yhteydenottoa, viestiä, ihmistä jonka kanssa jakaa tuskansa. No, tämä on luonnollista, vaikka joskus varsin piinallista ja ikävää, kun yrittää siinä tyhjyydessä pitää sen sielunsa ainoan oman huoneen suhteellisen tyhjänä ikävistä tekijöistä. Onhan meillä teeveet ja internetit, pelit sun vehkeet, mutta kuka jaksaa chattailla kaikenmaailman hyypiöiden kanssa. "Onks täällä seuraa 06-alueelta, mtäh?"

Olen sisustanut kotini suunnilleen niin, että täällä on hyvä olla. Yksinkertaisesti, pehmeästi, sirotellut esineitä sinne, tänne tuottamaan rauhallista mielenmaisemaa. Joskus piipahdan vapaapäivinä kaupungilla. Pyöräilen keskustaan, katselen ihmisiä, käyn kahvilla ja ostoksilla ja palaan kotiin ihmettelemään miksi. Ehkä tässä kohdassa on mukavaa lainata Soren Kierkegaardin ajatusta: "Elämä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava". Niin. Ja vaikka minä olisin lukenut kaikki maailman tunnetut filosofiat, olisinko yhtään onnellisempi? Tuskin. Mutta turhan kärkäs ratkaisemaan elämän ongelmaa, taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Don Quijotismia siis parhaimmillaan. Halua olla vapaa - elämästä?

Ja sitten taas Kierkegaardin itseapua: "Elämä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista, vaan todellisuus joka on koettava". Minä yritän, minä yritän kokea, juuri tänään kun asiat tuntuvat merkillisen merkityksettömiltä ja vähäpätöisiltä ja eletty elämä turhalta.