"Mukavaa, kun voi sanoa, että olo paranee päivä päivältä, mutta yöt ovat pitkiä ja aika kuluu vitkaan."  Olen monesti pohtinut unettomien öiden olemusta, mutta niistä ei oikeastaan jälkeen päin saa millään kunnon tolkkua, pitäisi nousta kirjoittamaan silloin kun valvoon vuoteessaan ja tuijottaa valkeaa kattoa hämärässä. Aurinko nousee todella aikaisin ja kun ensimmäiset säteet pilkottavat kaihtimien välistä tiedän, että  nukun aamupäivän ja herään kun aurinko on jo lähes zeniitissä, talon toisella puolen. Makuuhuoneessa on päiväsaikaan mukavan hämärää ja hiljaista.

Jos sittenkin nukuin unia näkemättä, paitsi se kissa joka tarrasi oikeaan käteeni kynsillään ja hampaillaan, sen täytyi olla todellinen uni. Tulin muistelleeksi Descartesia. Hän sulkeutui huoneeseen mietiskelemään ja olen taas itse vähän samankaltaisessa tilanteessa, paitsi että tämä ei ole mikään tieteellinen pyrkimys, vaan asioiden, elämän ja minun todellisuuteni tila. "Metodin esitys".

Olen tavannut elämäni aikana koko joukon "ammattiparantajia", mutta viihtynyt heistä vain muutaman luona. Kaikki neuvot joita olen heiltä saanut, ovat myöhemmin osoittautuneet, jos eivät nyt suorastaan kannaltani aivan vääriksi, niin ainakin kummallisiksi tulkinnoiksi asioistani. Unilääkkeitäkin olen syönyt, mutta en enää. Unet, ne tulevat sitten kun ovat tullakseen, mutta tällaiset jaksot elämässä ovat tietenkin aika piinallisia, vaikka ne tietysti kestää kun niistä on tarpeeksi kokemusta.


Päivä oli pitkä. Haaveilin merestä ja rahasta. Oikeastaan enemmän merestä. Ajattelin että olisi jossain tuolla ulapalla onnellisempi kuin tässä asunnossa. Jos tämä huoneisto keinuisi edes vähän ennen nukkumaanmenoa. Tai jos lokit huutelisivat hereille aamulla kuin silloin joskus ennen. Talvi oli kova ja nyt näyttää että kesästä kehkeytyy vielä kovempi. En etsi aktiivisesti mitään ratkaisua, olen ja odottelen jos ne ovat sieltä jostain joku päivä tullakseen,  jos asiat ovat järjestyäkseen niin kuin niillä tapana on.