"Mukavaa,
kun voi sanoa, että olo paranee päivä päivältä, mutta yöt ovat pitkiä
ja aika kuluu vitkaan." Olen monesti pohtinut unettomien öiden
olemusta, mutta niistä ei oikeastaan jälkeen päin saa millään kunnon
tolkkua, pitäisi nousta kirjoittamaan silloin kun valvoon vuoteessaan
ja tuijottaa valkeaa kattoa hämärässä. Aurinko nousee todella aikaisin
ja kun ensimmäiset säteet pilkottavat kaihtimien välistä tiedän, että
nukun aamupäivän ja herään kun aurinko on jo lähes zeniitissä, talon
toisella puolen. Makuuhuoneessa on päiväsaikaan mukavan hämärää ja
hiljaista.
Jos sittenkin nukuin unia näkemättä, paitsi se kissa joka tarrasi
oikeaan käteeni kynsillään ja hampaillaan, sen täytyi olla todellinen
uni. Tulin muistelleeksi Descartesia. Hän sulkeutui huoneeseen
mietiskelemään ja olen taas itse vähän samankaltaisessa tilanteessa,
paitsi että tämä ei ole mikään tieteellinen pyrkimys, vaan asioiden,
elämän ja minun todellisuuteni tila. "Metodin esitys".
Olen tavannut elämäni aikana koko joukon "ammattiparantajia", mutta
viihtynyt heistä vain muutaman luona. Kaikki neuvot joita olen heiltä
saanut, ovat myöhemmin osoittautuneet, jos eivät nyt suorastaan
kannaltani aivan vääriksi, niin ainakin kummallisiksi tulkinnoiksi
asioistani. Unilääkkeitäkin olen syönyt, mutta en enää. Unet, ne
tulevat sitten kun ovat tullakseen, mutta tällaiset jaksot elämässä
ovat tietenkin aika piinallisia, vaikka ne tietysti kestää kun niistä
on tarpeeksi kokemusta.
Päivä oli pitkä. Haaveilin merestä ja rahasta. Oikeastaan enemmän
merestä. Ajattelin että olisi jossain tuolla ulapalla onnellisempi kuin
tässä asunnossa. Jos tämä huoneisto keinuisi edes vähän ennen
nukkumaanmenoa. Tai jos lokit huutelisivat hereille aamulla kuin
silloin joskus ennen. Talvi oli kova ja nyt näyttää että kesästä
kehkeytyy vielä kovempi. En etsi aktiivisesti mitään ratkaisua, olen ja
odottelen jos ne ovat sieltä jostain joku päivä tullakseen, jos asiat
ovat järjestyäkseen niin kuin niillä tapana on.
maanantai, 29. toukokuu 2006
Kommentit