Olen pyynnöstä tänään muistellut erästä "työläiskirjailijaa". Muuten asia olisi tietysti ollut ihan ok, mutta kun tuo kyseinen, jo kymmenen vuotta sitten edesmennyt kirjailija sattui olemaan tuttavani. Näin muutama tunti tuon tapauksen jälkeen saatan ajatatella vain, että minun ei olisi pitänyt tuota tehdä edes pyynnöstä. Ehkä jonkinlaisen oikeutuksen tuolle muistelulle antaa vain ns. "aikalaisoikeutus", elimmehän yhdessä synkkää seitsemänkymmentälukua anusmaisessa työläiskaupungissa, umpiossa josta oli sitten myöhemmin päästävä pois.


192008.jpg


Kultainen nuoruus? Voi vittu. Nyt illalla kirjailijaa muistellaan lisää, houreista, pimeää seitsemänkymmentälukua, synkkää menneisyyttä ja tuon asiaintilan synnyttämää proosaa ja lyriikkaa. Kirjallinen syksy tekee ruumiinavauksen, jota en voi mennä katsomaan ja kuulemaan, tai ehkä sittenkin, kellohan on vasta noin yhdeksäntoista ja minulla ei ole mitään erityistä tekemistä juuri nyt. Voinhan tänään hieman itkeä.

...sininen meri suoraan edessä
kaukainen yksinäinen saari
tehdas tuossa vasemmalla
josta lankeaa lipeänkatkuinen varjo
tämän runoudelle pyhitetyn vapaapäivän ylle