Kuvasimme aavalla ja pyrimme venyttämään horisonttia hieman suoremmaksi. Mutta horisontti oli omiaan olemaan kaareva, mikä kiukutti meitä hieman, koska olisimme halunneet horisontista suoremman monestakin syystä. Nyt horisontti vaikuttaa kuvissa jonkinlaiselta lievältä käyrältä, jonka keskipiisteestä olemme kameroinemme luisumassa joko vasemmalle tahi oikealle. Käy siis varsin ymmärrettäväksi että ns. kopernikaaninen maailmankuva järkytti ja koetteli em. Nikolaus Kopernikuksen (Mikolaj Kopernik) aikalaisia alituiseen.

Copernicus (lat.) tunnetaan kenties parhaiten aurinkokeskeisestä maailmankuvasta. Olemme siis kaareutuvine horisontteinemme kuin esim. Martti Luther (paskat muuten koko lutterista, erotkaa kirkosta!) vastustaessaan itse asiassa jo antiikissa esitettyä teoriaa siitä, että maa todella kiertää aurinkoa, eikä aurinko maata.  Olemme kuvinemme ja kameroinemme taantumuksellisia tietäen varsin hyvin asian oikean laidan, eli maapallo on lähellä jonkinlaista lähes pyöreää palloa, tosin itse asiassa jonkinlainen soikion muotoinen pallo. Mutta suora horisontti näyttäisi silti vakuuttavammalta. Kehitelkäämme siis linssejämme!