Pitäisi tietysti olla jokin sanoma. Kenties koko ihmiskunnalle? Netissä ei voi enää välittää juuri minkäänlaisia sanomia, koska ne hukkuvat informaatiotulvaan. Jotkut ovat saaneet jopa ähkyn. No, minä en. Sain kutsun "tiedon valtatielle" noin vuonna 1981, modeemilla. Nyt valtatiellä ei ole enää juuri tietoa havaittavissa, ainoastaan vääriä tietoja, mutta ovatko väärät tiedot todella tietoja, vai pelkkää sähköposteina ja nettipalstoina leviävää informaatiota? Nyt jokainen voi tietenkin laajentaa henkilökohtaista informaatiovapauttaan muutaman hyvin laaditun kirjoituksen verran, mutta kohina siinä ympärillä on äitynyt sellaiseksi mellakaksi etteivät vastaanottajat kuule, saati näe juuri mitään muuta kuin erilaisia, näppärästi laadittuja vinjettejä, kivoja kuvia ja informaatiivisia linkityksiä sinne sun tänne. Mutta tieto? Sitä saa edelleen etsiä ihan jostain muualta. Layout?

Toisaalta minua ovat aina kiinnostaneet pienehköt nettiyhteisöt joissa tapahtuu. Koska en ole koskaan lukeutunut erityisesti mihinkään marginaaliväkeen, ei mikään noista piireistä ole erityisesti kolahtanut. Tavallaan täältä kaukaa katsoen tilanne on ilmeinen. Jos olisin joskus silloin kauan sitten asettunut johonkin noista sykkyröistä, joita kutsutaan kasvukeskuksiksi, olisi minulla varmaankin yhteisö ympärilläni. Asiassa ei ole mitään erityisen surullista, en tunne surua, vaan ainoastaan väliin häivähtelevää mielenkiintoa esimerkiksi erilaisia nettiyhteisöjen järjestämiä miittejä kohtaan. Vaan en ole koskaan täältä lukuisten kilometrien takaa käynyt yhdessäkään tapaamisessa. Ja ns. "yhteiskunnallinen keskustelu" kulkee siellä omalla syvällä tasollaan, johon ei oikeastaan ole mitään erityistä sanomista. Niin suomalaista. Vertaamme myös oloja muualla suomalaisiin ja toteamme, ettei siellä ole vielä tarpeeksi turvallisen suomalaista, vaan pikemminkin arveluttavaa, monikulttuurista ja häilyvää. Suomalaista jäytää tuntemattoman pelko. Ehkä siitä pääsee ADSL-yhteydellä tai kaapelimodeemilla "Ne toiset" ovat jossakin etäällä, tämän makuuhuonemikron tavoittamattomissa?  

Minä täällä suomalaisessa turvassa. Semanttista kohinaa? Surullisia kannanottoja surullisiin asioihin, mieltä jäytävää epäoikeudenmukaisuutta, taloutta ja politiikkaa niille jotka taloutta ja politiikkaa mielentäytteekseen tarvitsevat. Runoja?  Näkisinpä joskus ihmeen. Ehkä ensi yönä?