Pitäisi
tietysti olla jokin sanoma. Kenties koko ihmiskunnalle? Netissä ei voi
enää välittää juuri minkäänlaisia sanomia, koska ne hukkuvat
informaatiotulvaan. Jotkut ovat saaneet jopa ähkyn. No, minä en. Sain
kutsun "tiedon valtatielle" noin vuonna 1981, modeemilla. Nyt
valtatiellä ei ole enää juuri tietoa havaittavissa, ainoastaan vääriä
tietoja, mutta ovatko väärät tiedot todella tietoja, vai pelkkää
sähköposteina ja nettipalstoina leviävää informaatiota? Nyt jokainen
voi tietenkin laajentaa henkilökohtaista informaatiovapauttaan muutaman
hyvin laaditun kirjoituksen verran, mutta kohina siinä ympärillä on
äitynyt sellaiseksi mellakaksi etteivät vastaanottajat kuule, saati näe
juuri mitään muuta kuin erilaisia, näppärästi laadittuja vinjettejä,
kivoja kuvia ja informaatiivisia linkityksiä sinne sun tänne. Mutta
tieto? Sitä saa edelleen etsiä ihan jostain muualta. Layout?
Toisaalta minua ovat aina kiinnostaneet pienehköt nettiyhteisöt joissa
tapahtuu. Koska en ole koskaan lukeutunut erityisesti mihinkään
marginaaliväkeen, ei mikään noista piireistä ole erityisesti
kolahtanut. Tavallaan täältä kaukaa katsoen tilanne on ilmeinen. Jos
olisin joskus silloin kauan sitten asettunut johonkin noista
sykkyröistä, joita kutsutaan kasvukeskuksiksi, olisi minulla varmaankin
yhteisö ympärilläni. Asiassa ei ole mitään erityisen surullista, en
tunne surua, vaan ainoastaan väliin häivähtelevää mielenkiintoa
esimerkiksi erilaisia nettiyhteisöjen järjestämiä miittejä kohtaan.
Vaan en ole koskaan täältä lukuisten kilometrien takaa käynyt
yhdessäkään tapaamisessa. Ja ns. "yhteiskunnallinen keskustelu" kulkee
siellä omalla syvällä tasollaan, johon ei oikeastaan ole mitään
erityistä sanomista. Niin suomalaista. Vertaamme myös oloja muualla
suomalaisiin ja toteamme, ettei siellä ole vielä tarpeeksi turvallisen
suomalaista, vaan pikemminkin arveluttavaa, monikulttuurista ja
häilyvää. Suomalaista jäytää tuntemattoman pelko. Ehkä siitä pääsee
ADSL-yhteydellä tai kaapelimodeemilla "Ne toiset" ovat jossakin
etäällä, tämän makuuhuonemikron tavoittamattomissa?
Minä täällä suomalaisessa turvassa. Semanttista kohinaa? Surullisia
kannanottoja surullisiin asioihin, mieltä jäytävää
epäoikeudenmukaisuutta, taloutta ja politiikkaa niille jotka taloutta
ja politiikkaa mielentäytteekseen tarvitsevat. Runoja? Näkisinpä
joskus ihmeen. Ehkä ensi yönä?
perjantai, 19. toukokuu 2006
Kommentit