Maailmanloppua ei sitten tullutkaan eilen. Jotkut ovat olleet pettyneitä ennustukseen. Toisaalta lopun ennustajia on liikkeellä paljon ja heillä jokaisella on vähän erilainen aikataulu. Lisäksi ovat tietysti ennusmerkit, kuten peräkkäin toistuvat numerot, taivaankappaleiden asemat toisiinsa nähden, sammakot, kahvinporot, heinäsirkkojen esiintymistiheys ruohoneliömetrillä... etc.

Kävin tänään kuvaamassa maisemia, joita en ole ennen nähnyt. Siinä on aina jotain hohtoa kulkea porttien sisäpuolella, ilman kulkulupaa, kielletyllä alueella, salaisessa puutarhassa. Mutta kukaan ei ojentanut minulle kiellettyä hedelmää.

Eilen nauratti oikeisto, tänään vasemmisto. Vasemmistoliiton puheenjohtajasta lääketehtaiden konsultiksi. Jo sieltä politiikasta uraputki hällekin näköjään aukeaa. Ulkomailta: Norjalaiset näyttävät löytäneen eettisen suuntansa.

Lue enemmän, luule enemmän!