Ambulanssimies tuijottaa häntä ilmeettömä metsäisten maisemien vaihtuessa esikaupunkialueen tylsiin näkymiin. Mies näyttää terveyden ja hyvinvoinin perikuvalta, kaikki voivalta, pelastajalta, tai sitten ruumisvankkureiden kuljettajan varamieheltä, joka nyt laiskasti kyselee häneltä henkilötietoja, osoitteita, lähiomaisia ja sen sellaista.  Lähiomaista hänellä ei ole sairaankuljettajalle ilmoittaa, ainoastaan tilapäinen osoite.

No, nyt se ajattelee melkein ääneen, että vittuako toi kännikala tekee täällä, mitä varten se tuonne viedään ja yhteiskunnan varoja voitaisiin varmasti käyttää muuhunkin kuin tällaiseen joutavanpäiseen humalaisten ja hullujen paikasta toiseen siirtelyyn. Hänestä tuntuu, että hänet syöstäisiin antiikin Kreikassa alas jyrkänteeltä, kuten muutkin alikehittyneet. Ikuista säätämistä tuo yhteinen moraali, mutta hänet on jo ajat sitten syösty normaalin normiston tuolle puolen ja nyt hän on muuttumassa hoidettavaksi.

Sairasauto kurvaa päätieltä mäkeä ylös ja pöpilän ovelle, mistä hänet viedään nopeasti hissillä neljänteen, vastaanotto-osastolle. Helvetin tyhmää, hän nieleksii ja nuori hoituri taluttaa hänet käytävää pitkin jonkun vähän lääkäriltä näyttävän huoneeseen. Kysymysten tulva on ilmeinen, mutta mitään kunnon vastauksia hänellä ei ole antaa hoiturille tai lääkäriltä näyttävälle, joka ulkomaalaisella aksentilla kehottaa selittämään lisää, koska hän ei ymmärrä. Hän ei ymmärrä, eikä hän ymmärrä, mutta hoiturista ei tiedä, koska hän ei sano mitään. Hän huomaa, että lääkäriltä näyttävä on nuori psykiatriaan erikoistuva lääketieteen lisensiaatti.  Lääketieteen lisensiaatilta ei tietenkään voi odottaa tämän parempaa. Jospa tehtäis joku pieni ja kiva diagnoosi, hän ehdottaa tuijottavalle hiljaisuudelle. Me emme ymmärrä, korostaa lääkäriltä näyttävä vielä.

Hoituri ojentaan hänelle lappusen osaston säännöistä ja hän marssii hoiturin perässä pitkin käytävää huoneeseen, jossa on kaksi sänkyä, kirjoituspöytä ja vaatekaappi. Tyhjä huone näyttää ammottavalta aukolta, johon voi pudota. Hän menee takaisin käytävälle, mutta hoituri puuhailee hänelle kaapista puhtaita vaatteita ja kehottaa käymään suihkussa. Tyhjä kylpyhuone näyttää vielä kammottavammalta aukolta kuin huone. Käytävällä kävelee potilaita, joiden perässä hän eksyy tupakointiparvekkeelle.  Hän kaivelee taskujaan, löytää muutaman savukkee, sytyttää yhden ja onnittelee itseään muodonmuutoksesta ihmisestä potilaaksi, jolla ei ole lähintä omaista.